Vuoden ensimmäinen tapahtuma Folklandia lähtee tänään käyntiin! Jo 27. kerran järjestettävä kansantanssi- ja kansamusiikkifestivaali tarjoilee 22 tunnin edestä ohjelmaa Baltic Princessillä 12.-13.1.
Suomen suurimmassa folkoren talvitapahtumassa esiintyy tänä vuonna 105 esiintyjäryhmää 6 esiintymislavalla. Liput on myyty loppuun, joten tapahtumaa päästään jälleen juhlistamaan täydellä laivalla.
Kansainvälisinä esiintyjinä nähdään valtaisaa suosiota kotimaassaan Norjassa nauttiva Gangar, ruotsalainen pelimannimusiikkia ja EDM-rytmejä sekoittava Rå sekä multi-instrumentalisti Juhan Uppin, jota pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä virolaisista kansanmuusikoista.
Suomesta mukana on runsaasti kansanmusiikin huippuartisteja ja -yhtyeitä. Lavoilla esiintyy mm. kanteletaiteilija, laulaja-lauluntekijä ja multi-instrumentalisti Maija Kauhanen, superyhtyeet Frigg ja Junna, ainutkertaisen paluukeikan vetävä legendaarinen Nypykät, vibrafonisti Panu Savolainen & JPP sekä monia muita mielettömän taitavia muusikoita.
Kansamusiikin lisäksi Folklandialla nähdään kansantanssin parhaimmistoa eri puolilta Suomea. Tapahtumassa esiintyy 45 kansantanssiryhmää, joten vauhtia ei näistä festareista todella puutu!
Folklandia nojaa vahvasti yhteistyöhön, sillä toteutamme tapahtuman 46 kansanmusiikin- ja tanssin keskeisen kotimaisen ja pohjoismaisen toimijan kanssa. Lisäksi festivaalia on tekemässä yli 100 vapaaehtoista, joista moni on ollut jo useammalla Folklandialla. Iso kiitos jokaiselle!
Tiedossa on kansainvälisiä ja kotimaisia huippuartisteja, ammattitason kansantanssia, vapaata jamittelua, yhteisöllisyyttä ja yllätyksiä! Livetunnelmia pääsee seuraamaan Nuorisoseurojen ja Folklandian Instagram-tileiltä.