Koronavirustilanteen päivitys!

Valtioneuvoston uusien ohjeiden perusteella nuorisoseurat voivat avata jälleen ovensa 1.6. alkaen siten, että enintään 50 hengen kokoontumiset ovat sallittuja. Kahden metrin turvaväliä on edelleen syytä noudattaa. 14.5. alkaen voidaan järjestää enintään 10 hengen kokoontumisia (esim. harrastusryhmät) ulkona. Tämä tarkoittaa myös sitä, että enintään 50 henkeä yhteen kokoava harrastustoiminta voi jatkua 1.6. alkaen. Tarkennamme omaa ohjeistustamme sitä mukaa kun valtioneuvoston ohjeet tarkentuvat.

Suurten, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on edelleen kiellettyä 31.7. saakka. Tilannetta arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.

Pyydämme teitä olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä ensisijaisesti toiminnanjohtajaan, mikäli teillä on huolia tai kysyttävää. Toivomme, että yhteydenotto tapahtuisi hyvissä ajoin, jotta voisimme reagoida ja avustaa mahdollisten haasteiden varhaisessa vaiheessa.