
Yhteistyökumppanit ovat tärkeä osa Improliigan mahdollistamisessa. Tänä vuonna Improliigaa mukana tukemassa:
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu
SeAMKin Liiketoiminta- ja Kulttuuriyksikkö on mukana tukemassa Improliiga 2021-tapahtumaa. Seinäjoen ammattikorkeakoulu nousi Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi valtakunnallisen valmistumisvaiheen opiskelijapalautekyselyn tuoreissa tuloksissa.
"EP:n nuorisoseuran kanssa yhteistyö on jatkunut jo pitkään; Improliigaakin on yhdessä väännetty jo usean vuoden ajan, taitaa olla 5 tai 6 kerta. Nuorisoseura tarjoaa joka vuosi harjoittelupaikkoja kulttuurituottajille. Harjoittelut siellä avaavat opiskelijoille hienosti yhtä kulttuurituottajan työkenttää. Arvostan kovasti myös sitä, että Sanna oli mukana myös tämän nykyisen opetussuunnitelman synnyttämisessä yhtenä työelämäraadin edustajana.”
- Esa Leikkari, koulutuspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan Liitto
Etelä-Pohjanmaan liitto on aluekehitysorganisaatio, jonka tehtäviin kuuluu myös kulttuurin kehittäminen. Tutustu asiaan lisää Etelä-Pohjanmaan liiton nettisivuilla: https://epliitto.fi/kulttuurin-kehittaminen/
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
“Eepee on tosi laajasti mukana Seinäjoen ammattikorkeakoulun toiminnassa, tuemme opintoprojekteja rahallisesti ja meillä on paljon opiskelijoita suorittamassa harjoitteluaan. Olemme myös saaneet opiskelijoista harjoittelun kautta pysyviin työsuhteisiin henkilökuntaa.”
- Tuula Rajala, asiakkuuspäällikkö
Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan YouTube-kanavalla on julkaistu monia videoita tähän liittyen. Eräs niistä on Eepee tekee hyvää-video, jossa SeAMkin opiskelija kertoo opiskelustaan ja työstään Eepeessä.
Suomalainen Kirjakauppa Seinäjoki
“Suomalainen Kirjakauppa aloitti toimintansa Seinäjoella vuonna 1990. Myymälä sijaitsee kaupungin sydämessä, kauppakeskus Epstorilla. Tyylikkäässä ja avarassa myymälässä on laaja valikoima sekä kirjoja että toimistotuotteita. Lisäksi mm. laadukkaita taide- ja askartelutarvikkeita ja vaihtuva valikoima sisustustuotteita. Suomalainen Kirjakauppa on erikoisliike, jonka henkilökunta tykkää palvella asiakkaita ja tarjota heille kaikkiin tilanteisiin sopivia tuotteita. Myyjän työ on mukavaa, onhan se omalla tavallaan improvisointiakin”
- Nina Leppänen, myymäläpäällikkö
Seinäjoen Energia
Seinäjoen Energia on mukana jokaisen arjessa ja tarjoamme hyvinvoinnin avaimet eli lämmön, sähkön ja veden edullisesti. Toimintamme perustana ovat paikallisuus, toimitusvarmuus sekä kustannustehokkuus. Yhtiömme arvojen mukaisesti tavoittelemme yhdessä menestymistä, vastuullisuutta ja hyvinvointia. Olemme paikallinen yhtiö, jonka toimialue on Seinäjoki, Ylistaro ja Peräseinäjoki - ja paikallinen on aina kotiinpäin!
YHTEYSTIEDOT
Jenna Kansanoja, vastuutuottaja
jenna.kansanoja@seamk.fi
puh. 044 353 7252