Category Archives for "Tanssi"

Nuorisoseurojen Vuoden ohjaajina palkittiin Milla Puurula-Tilli ja Siiri Suoniemi 

Suomen Nuorisoseurojen Vuoden ohjaaja -tunnustuksen tarkoituksena on nostaa ohjaajan työn arvostusta ja kannustaa tekemään tätä arvokasta työtä jatkossakin. Hyvä ohjaaja innostaa, inspiroi ja opettaa. Vuoden 2024 ohjaajiksi on valittu Milla Puurula-Tilli Reisjärveltä ja Siiri Suoniemi Hämeenlinnasta. Tunnustukset luovuttivat Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström ja pääsihteeri Annina Laaksonen Folklandialla pidetyssä Eläköön Folk! -gaalassa 12.1.

Milla on kokenut teatteriryhmien ohjaaja

Milla Puurula-Tilli on empaattinen ja määrätietoinen ohjaaja. Hän on vastuussa vuosittain Reisjärven Kirkonkylän Nuorisoseuran suositun kesänäytelmän ohjaamisesta ja on myös dramatisoinut, sovittanut lauluja ja johtanut orkesteria. Viime kesänä hän ohjasi Rauli Badding Somerjoen elämästä kertovan näytelmän. Lisäksi hän on ohjannut menestyksekkäästi Juice Leskisen lauluja käsittelevän esityksen ja historiallisen lyhytnäytelmän. 

Milla on myös aktiivinen lasten ja nuorten teatteriohjaaja vetäen harrastajateatteri ReTén nuorten näyttelijöiden kerhoa ja lastenteatterikerhoa. Milla on tuonut vahvasti musiikin osaksi teatteria ja hänen ohjauksessaan näyttelemisestä on tullut yhteisöä yhdistävä voima paikkakunnalla. Milla on antanut panoksensa myös nuorisoseuran aikuisten ja lasten teatterissa. Kesäteatterin suosion kasvu Reisjärvellä kertoo Millan erinomaisesta vapaaehtoistyöstä ohjaajana teatterin parissa. 

Siiri on pidetty kansantanssin ohjaaja

Siiri Suoniemi on kansatanssin ammattiopettaja, joka on valmistunut Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2020. Hän työskentelee tällä hetkellä Klaukkalan Nuorisoseurassa, Kerkkoon Nuorisoseurassa, Suomen Nuorisoseuroissa Lounais-Suomen alueella, Sottiisi Fun Clubissa ja Hämeenlinnan kansantanssijoissa. Hänellä on yli 10 vuoden kokemus tanssin ohjaamisesta eri ikäisten tanssijoiden parissa aina 1-vuotiasta aikuisiin saakka. 

Siiri on valloittava ammattilainen, jolta sujuu yhteistyö kaikkien kanssa. Hän ohjaa monenlaisia ryhmiä, muun muassa Tempoa Tenaviin -ryhmiä, FolkJamia ja aikuisten kansantanssiryhmiä eri puolilla eteläistä Suomea. Siiri on saanut osallistujilta valtavasti hyvää palautetta iloisesta ja ammattitaitoisesta ohjaamisesta. 

Lisätietoja 

Annina Laaksonen, Suomen Nuorisoseurat, pääsihteeri 
puh. 040 726 7450, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi  

Jukka Heinämäki, Suomen Nuorisoseurat, toimialajohtaja, tanssi ja tapahtumat 
puh. 050 526 8957, jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi  

Kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto Elävän perinnön kansalliseen luetteloon

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt 22 uutta kohdetta Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Musiikin ja tanssin alueelta luetteloon lisättiin mm. kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto.

Kansanomainen paritanssi ja tanssisoitto on elävä kulttuuriperinteen ja yhdessäolon muoto. Kansanomaisella paritanssilla Suomessa tarkoitetaan perinteeseen pohjaavia tanssilajeja, joita tanssitaan elävästi ja spontaanisti, vapaasti muunnellen. Tanssilajeja ovat esimerkiksi masurkka, polkka, valssi, sottiisi, polska, hambo ja jenkka. Tanssisoitolla tarkoitetaan kansanmusiikkia, joka on syntynyt tanssien säestämiseen ja säilynyt elävänä yksin ja yhdessä soittamisen kulttuurina.

Suomen Nuorisoseurat oli yksi organisaatioista, jotka ehdottivat kansanomaisen parintanssin ja tanssisoiton lisäämistä luetteloon. Perinne näkyy ja kuuluu aktiivisesti paikallisten seurojen harrastusryhmissä ja Nuorisoseurojen tapahtumissa, kuten Pispalan Sottiisissa, Tanssimaniassa ja Folklandiassa.

Elävän perinnön kansallisessa luettelossa 86 kohdetta

Museovirasto vastaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toteuttamisesta Suomessa. Sopimukseen kuuluu myös aineettoman kulttuuriperinnön luettelointi kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Luettelointi on työkalu, jonka avulla voidaan tunnistaa, kuvata ja välittää tietoa elävästä perinteestä. 

Suomen kansallisessa luettelossa on nyt yhteensä 86 kohdetta. Luetteloon pyritään lisäämään erilaisia perinteitä laaja-alaisesti. Tarkoituksena on tuoda erilaisille perinteille näkyvyyttä ja tukea perinteen jatkuvuutta Suomessa.

Kaikki ehdotukset kansalliseen luetteloon tulevat perinnettä harjoittavilta yhteisöiltä itseltään, ja hakemukset vertaisarvioidaan. 

Kansallisen luettelon lisäksi eläviä perintöjä listataan wikiluetteloon, joka on laaja ja monipuolinen tietopankki elävästä kulttuuriperinnöstä. Alustalla on 240 artikkelia yli 400 toimijalta kuudella eri kielellä. 

Ehdota Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtyeen palkinnon saajaa

Vuoden kansantanssiyhtye valitaan jälleen ensi vuoden tammikuussa ja keräämme nyt yleisön ehdotuksia palkittavasta kansantanssiryhmästä. Ehdotuksia voi jättää 30.9. asti verkkolomakkeella.

Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada. Palkinto on jaettu vuodesta 1990 alkaen kahden vuoden välein. Vuonna 2022 vuoden kansantanssiyhtyeeksii valittiin PRO Turun Kansantanssin Ystävistä.

Palkinto jaetaan ryhmälle, joka on aktiivinen toimija esittävän kansantanssin alalla ja edustaa esimerkillisellä tavalla suomalaista kansantanssikulttuuria.

Vuoden kansantanssiyhtye saa 3500 euron stipendin ja on ensi vuonna järjestettävän Pispalan Sottiisin kotimainen pääesiintyjä. Valitun yhtyeen kausi jatkuu vuoden 2025 loppuun saakka, kunnes seuraava yhtye ottaa tunnustuksen vastaan.

Valinnan suorittaa Pispalan Sottiisin päätoimikunta tapahtuman taiteellisen johtajan esityksen ja harrastajilta tulleiden ehdotusten perusteella. Palkinto jaetaan vuoden alussa Folklandialla.

Ilmoittaudu Kalenoihin N-Y-T!

Kis kis kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenrantaan...
Nuorisoseurojen Kalenat tapahtumassa etsitään kadonnutta synttärisankaria ja juihlitaan 140-vuotissyntymäpäiviä. Mukana Lappeenrannassa seikkailevat myös Kalenakatit Repe ja Rilla.

Lasten ja nuorten kansantanssitapahtuman tunnelmaan virittäydytään jo toukokuussa.
Ilmoittaudu Kalenat -tapahtumaan 15.4.–30.4. välisenä aikana.
Osallistumismaksu on vain 20 euroa / henkilö. 

Ilmoittautumislinkki löytyy alta: 

Kalenoihin voit ilmoittautua Nuorisoseurojen Puodissa

Osallistumalla Kalenoihin ryhmä saa

  • Synttäripaketin: Toukokuun alussa saatte ryhmällenne postissa paketin, joka sisältää mm. pieniä askartelutarvikkeita, tehtäviä rastiradalle, värityskuvia ja pientä herkkua. Mukana on tietysti myös postia Repeltä ja Rillalta!
  • Tanssityöpajoja: 4 tanssityöpajaa (kesto 30 minuuttia / työpaja), joihin voitte osallistua ryhmällenne sopivana ajankohtana touko-kesäkuussa. Työpajat sisältävät linkin työpajan tallenteeseen ja siinä käytettyyn musiikkiin. Tanssityöpajojen aiheet ja kouluttajat ovat:
    • Kartsuiloittelu, Mitja Pilke
    • Soolopaja, Béla Gazdag
    • Tempoa Tenaviin, Jutta Wrangén
    • Streetdance ja TikTok-tanssi, Noora Myyryläinen
  • Vinkkivideoita: 4 lyhyttä videota, jotka sisältävät puuhavinkkejä Synttäreihin valmistautumiseen. Videot ovat ryhmien käytössä touko-kesäkuussa.
  • Synttärityöpajan: Kaikki Kalenoihin osallistuvat ryhmät kokoontuvat joukolla yhteiseen Synttärityöpajaan lauantaina 12.6. klo 13–14 verkossa. Työpajassa lauletaan ja tanssitaan yhdessä Repen ja Rillan kanssa ja nähdään, keitä kaikkia Kalenoihin osallistuu tällä kertaa.

Osallistumismaksu

Kalenoiden osallistumismaksu on 20 euroa per osallistuva lapsi tai nuori. Osallistumismaksu sisältää Synttäripaketin, tanssityöpajat, vinkkivideot ja Synttärityöpajan 12.6.2021. Osallistumismaksu suoritetaan joko verkkomaksuna tai laskulla. Ryhmän ohjaaja voi osallistua Kalenoihin ilmaiseksi.

Ilmoittautuminen

Kalenoihin ilmoittaudutaan ryhmänä ajalla 15.–30.4.2021. Ilmoittautumislinkki tulee Kalenoiden verkkosivuille ja Facebook-sivuille 15.4.2021. Täytäthän yhteen ilmoittautumiseen vain yhden ryhmän tiedot. Ilmoittautumista varten ryhmän yhteyshenkilö tarvitsee seuraavat tiedot:

  • Ryhmän ja seuran nimi
  • Osallistuvien lasten ja nuorten määrä
  • Ryhmän ikäjakauma
  • Ryhmän kotipaikkakuntaa
  • Postiosoite, johon Synttäripaketti lähetetään
  • Ohjaajan/yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Ilmoittautumisen jälkeen

Kun ohjaaja on ilmoittanut ryhmän Kalenoihin, lähetämme ryhmälle postitse Synttäripaketin toukokuun alussa. Ohjaajat saavat ilmoittautumisajan päätyttyä toukokuun alussa sähköpostitse linkin Kalenat 2021 -tapahtuman verkkomateriaaleihin.

Nähää Kalenois, vaik etän ollaaki! Tuutha siekii mukaa!
Ajantasainen tieto löytyy osoitteesta: www.kalenat.fi

#nuorisoseurat140v #kalenat2021 #Lappeenranta  #karjalalainennuorisoliitto #synttarisankarinetsinta #repejarilla
@kalenatsuomi @kalenat_lappeenranta @visitlappeenranta_official, @lappeenrantafi 

Tanssirallin ilmoittautuminen auki – nopein voi voittaa ryhmälle karkkirepun!

Ilmoittautuminen vuoden 2018 lasten ja nuorten kansantanssikatselmus Tanssiralliin on avautunut. Ilmoittautumisaika on 22.1.-28.2. Ilmoittautuminen tapahtuu täyttämällä ilmoittautumislomake ja Ryhmä- ja tekniikkatietokaavake Tanssirallin verkkosivuilla.

Tanssiralli järjestetään kahtena alueellisena tapahtumana: 21.4. Oulussa ja 28.-29.4. Lahdessa.

Voita ryhmälle repullinen karkkia!

Tänä vuonna kannattaa olla ajoissa ilmoittautumisen kanssa, koska tammikuun aikana ilmoittautuneiden kesken arvotaan Nuorisoseurojen reppu täynnä karkkia.

ILMOITTAUDU NYT!

Tanssiralli on lasten hetki tähtenä

Tanssirallissa lapset ja nuoret pääsevät esiintymään ammattitasoisissa puitteissa ja loistamaan rakastamansa harrastuksen parissa. Ryhmä saa raadilta arvokasta palautetta toimintansa ja tanssi- ja esiintymistaitojensa kehittämiseen. Palautteen avulla tuetaan myös ohjaajan ohjaus- ja kasvatustyötä. Tanssiralliin osallistuminen on parhaimmillaan ryhmän yhteinen kasvuprosessi, joka kestää Tanssirallista toiseen.

Tanssirallin kahdesta aluetapahtumasta valitaan edustajat kesän Pispalan Sottiisin Priimatiimaan.

Vuoden tanssiteko 2017 on Miestanssipidot

Vuonna 2017 järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran Mies –Tanssipidot –tapahtuma Lapualla. Esikuvansa Virosta saanut tanssitapahtuma oli toteutukseltaan täysin poikkeuksellinen ja ylitti rohkeasti rajoja sekä rikkoi stereotypioita monella tasolla. Valmisteluvaiheessa tapahtuma jalkautui kansan pariin muun muassa kouluihin, urheiluseurojen harjoituksiin, huoltoasemille ja baareihin.

Ammattilaiset ja harrastajat kohtasivat Mies – Tanssipidoissa ennen näkemättömällä tavalla. Tapahtuman pääjuhlassa Lapuan pesäpallostadion täyttyi äijäenergiasta. Puolitoistatuntisen esityksen aikana lavalla nähtiin tanssijoita, muusikoita, nuoria, ikäihmisiä ja ennen kaikkea tavallisia miehiä. Teos kertoi tarinaa miehestä, joka ei tanssi. Tapahtuman taiteellisessa työryhmässä olivat Jukka Haapalainen, Heikki Salo, Ari Numminen ja Timo Saari.

Folklandia ja Suomen Nuorisoseurat myöntää Vuoden tanssiteko 2017 – tunnustuksen Mies –Tanssipidot –tapahtumalle kiitoksena tapahtumasta, joka kannusti miehiä tanssimaan ja tarjosi kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua tanssiteoksen esitykseen. Mies – Tanssipidot kehitti kansantassin myönteistä mielikuvaa kansantanssista helposti lähestyttävänä kulttuuriharrastuksena.

Vuoden 2017 tanssiteko -valinnan suoritti mestarikansantanssija Antti Savilampi ja Suomen Nuorisoseurat ry:n hallitus annettujen esitysten pohjalta.