Aura
Author Archives: Aura

Vuoden ohjaaja -palkinnot Kaustisen nuorisoseuran Marika Timoselle ja Kuopion seudun nuorisoseuran Tatu Parviaiselle

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt Vuoden ohjaaja -tunnustuksen tanssiohjaaja Marika Timoselle ja kerho-ohjaaja Tatu Parviaiselle. Marika Timonen ohjaa lasten kansantanssiryhmiä Kaustisen nuorisoseurassa. Tatu Parviainen taas toimii Kuopiossa Julkulan nuorisotalon vapaaehtoisohjaajana ja kerhonvetäjänä. Tunnustus julkistettiin kansanmusiikki- ja -tanssifestivaali Folklandialla 12.1.2017.

Marika Timonen, Kaustisen nuorisoseura

”Marika Timonen näkee paljon vaivaa kolmen ryhmän ohjaamiseen, reissujen järjestämiseen ja on koko nuorisoseuran kansantanssitoiminnan tärkeä tukipilari”, Kaustiselta kuvaillaan Marikaa. ”Marika myös tukee ja aidosti välittää kaikista tanssijoistaan!”

Marika on tehnyt pitkäjänteistä ja ansiokasta työtä Kaustisen nuorisoseuran tanssitoiminnan eteen, ja se näkyy muun muassa siinä, että ryhmiin olisi tulijoita paljon enemmän kuin voidaan ottaa”, perustelee Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Ragni Reichardt valintaa. ”Marikalla on palo saada lapsille laadukas harrastus, johon on kiva ja helppo tulla.”

Tatu Parviainen, Kuopion seudun nuorisoseura

Tatu Parviainen on tehnyt harrastuksestaan itselleen ammatin. Hän suoritti nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajan opinnot oppisopimuskoulutuksella Julkulan nuorisotalolla. Tällä hetkellä hän toimii lasten ja nuorten kerho-ohjaajana, vetää ja suunnittelee lasten leirejä ja toimii esimiehenä. Tällä hetkellä hän vetää esimerkiksi roolipelikerhoa. Tatun voi usein nähdä on vapaaehtoisena erilaisissa alueen nuorisoseuratapahtumissa.

”Ensimmäistä kertaa tässä sukupolvessa Nuorisoseuroissa palkittiin kerho-ohjaaja, joka ei ohjaa tietyn harrastusalan kerhoa. Tatu osaa kuunnella nuoria, ymmärtää mitä he haluavat ja vastata heidän toiveisiin”, hallitus perusteli päätöstään. ”Ennen ohjaajia koulutettiin pitämään yleisiä nuorten kerhoja, ei tiettyjä harrastusalan kerhoja. Tämä on kuin paluu juurille.”

Vuoden ohjaaja

Ohjaajat ovat nuorisoseurojen sykkivä sydän ja valoa loistava majakka. Hyvä ohjaaja innostaa, opettaa ja inspiroi. Suomen Nuorisoseurat myöntää Vuoden ohjaaja -tunnustuksen vuosittain. Tunnustuksen myöntämisen perusteena katsotaan erityisesti ohjaajan roolia lasten ja nuorten kasvun edistäjänä. Nimityksen tavoitteena on nostaa harrastustoiminnan ohjaajan työn arvostusta nuorisoseuraliikkeessä.

Katso kaikki Vuoden ohjaajat täältä: nuorisoseurat.fi/jasenseuroille/ansiomerkit

Astu uuteen Nuorisoseura-Puotiin!

Nuorisoseurojen verkkokauppa on uudistunut! Uudesta Puodista saat kaiken nuorisoseuraelämään tarvittavan: tapahtumaliput, t-paidat, pipot, juomalasit, koulutukset ja leirit. Juhlistaaksemme lanseerausta saatte alennuskoodin Puotiin. Koodin löydät mobiilijäsenkortista ja se on voimassa 12.-26.1.2018. Alennus ei koske leirejä, kursseja tai koulutuksia.

Mitä uutta?

  • Vuodenvaihteessa Puoti sai täysin uudistetun alustan ja ilmeen. Alustasta vastaa Eventio ja graafisen ilmeen on tuottanut Joni Sivonen.
  • Jatkossa leirit ja koulutukset saa maksettua kätevästi ilmoittautumisen yhteydessä. Ei enää laskutusrumbaa!
  • Puodista Nuorisoseurojen jäsenseura voi tilata t-paitoja, huppareita ja laukkuja omalla logollaan.
  • Tuotteiden määrää tullaan lisäämään.

Vuoden nuorisoseuraksi 17 ehdotusta! Jatkoon päässeet julkistetaan 16.12.

Vuoden tunnustusten saajiksi saimme ennätysmäärän hienoja ehdokkaita. Vuoden nuorisoseuran tittelistä kisaa 17 seuraa, kun viime vuonna ehdotuksia tuli 4. Nuorisoseurojen hallitus valitsee 4 jatkoon pääsevää seuraa, jotka julkistetaan 16.12. Lopullinen valinta julkistetaan Nuorisoseurapäivän juhlassa 18.3.

Yhteensä ehdotuksia eri kategorioihin tuli 54. Suuret kiitokset kaikille ehdotuksia tehneille!

Tulokset julkistetaan seuraavasti:

  • Vuoden nuorisoseura: Nuorisoseurapäivän juhla 18.3.2018
  • Vuoden nuorisoseuralainen: Nuorisoseurapäivän juhla 18.3.2018
  • Vuoden ohjaaja: Folklandia 12.1.2018
  • Vuoden tanssiteko: Folklandia 12.1.2018
  • Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye: Folklandia 12.1.2018
  • Vuoden teatteriteko: Tunnustuksen saajan kanssa sovittava päivämäärä
  • Vuoden Hermanni: kevään H-kiltapäivät

 

Sata satua -tapahtuma juhlistaa teatteritoimintaa Ylihärmän nuorisoseuralla 21.10.

Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteritoiminta täyttää kuluvana vuonna 10 vuotta. Koska vuosi 2017 on myös Suomen 100-vuotisjuhlavuosi, järjestetään koko perheen tapahtuma 100 satua lauantaina 21.10. klo 10-14 Ylihärmän nuorisoseuralla (os. Ylistarontie 94). Ilmainen tapahtuma kokoaa yhteen kaikki seuran näyttämöllä kymmenen vuoden aikana esitetyt satunäytelmät sekä niiden tekijät ja kokijat.

Tyhjä seurantalo ja sen isot lämmityskustannukset olivat realiteetit, kun uusi nuori johtokunta päätti vuonna 2007 herättää uudelleen henkiin pitkän historian omaavan Ylihärmän nuorisoseuran teatteritoiminnan. Tilanne oli kaikille uusi ja toimintaa lähdettiin rakentamaan ihan alusta.

Ensimmäisestä näytelmästä lähtien toiminnan pääpainopisteeksi nostettiin osallistavuus ja yhdessä tekeminen. Toiminta on aina ollut kaikille avointa ja jokainen työryhmän jäsen, kaikista pieninkin on muiden kanssa saman arvoinen. Suurin osa näyttelijöistä on lapsia ja nuoria, ja usein heitä on paljon, sillä kaikki halukkaat otetaan mukaan. Tästä huolimatta taiteellisesta tasosta ei ole yhdessäkään produktiossa haluttu tinkiä, vaan näytelmän eri osa-alueisiin kuten ohjaukseen, musiikin sävellykseen, koreografioihin, lavastukseen, puvustukseen, valo- ja äänisuunnitteluun, tuotantoon jne. on käytetty satoja työtunteja – huolimatta siitä, ettei kukaan työryhmän jäsen ole koskaan saanut palkkaa.

Alusta asti toiminnassa mukana olleet Ylihärmän nuorisoseuran puheenjohtaja, lavastaja Hanna Keskinen sekä seuran sihteeri, ohjaaja Maaria Koivula-Talkkari iloitsevat ennen kaikkea lapsissa ja nuorissa projektien myötä tapahtuvasta ilmaisun kehittymisestä ja rohkaistumisesta: kehityskaari on monen kohdalla ollut huikea pienestä joukkokohtaukseen osallistujasta tanssivaksi ja laulavaksi pääosan esittäjäksi. Koko perheen teatteritoiminnalla on myös sosiaalista tilausta siinä suhteessa, että kaikki lapset ja nuoret eivät esimerkiksi ole liikunnallisia tai kuulu mihinkään joukkueeseen tai harrastusryhmään – näytelmäporukassa ollaan yhtä isoa tiimiä, jossa erilaisuus on vahvuus. Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteritoiminta on myös aina ollut ilmaista osallistujilleen.

Sata satua -perhetapahtuma koostuu erilaisista toimintapisteistä: osallistujat pääsevät mm. pomppimaan prinsessa Ruususen pomppulinnassa, tekemään kokeita Merennoidan taikakeittiössä, koristelemaan Lumikuningattaren muffinsseja ja kutomaan Aladdinin taikamattoa kangaspuilla! Jokaisesta kymmenestä näytelmästä rakentuu oma toimintapiste, jossa voi myös tavata näytelmien satuhahmoja. Lisäksi tapahtumassa on monipuolista musiikkiohjelmaa ja taikuri Markku Anttila esiintyy klo 11.30.

100 satua -tapahtuman toivotaan tavoittavat lähialueen lapsiperheiden ja muiden kiinnostuneiden lisäksi myös ne kaikki sadat ihmiset, jotka vuosien aikana ovat näyttelijöinä tai erilaisissa taustahommissa osallistuneet Ylihärmän nuorisoseuran koko perheen teatteritoimintaan. Yksi toimintapiste keskittyykin tallentamaan videolle vuosien aikana mukana olleiden omia kokemuksia ja muistoja nuorisoseuralta – siitä jos mistä muodostuu sata satua!

Sata satua -perhetapahtuma on osa Aisaparin juhlavuosi 2017 -hanketta. Järjestelyissä ovat mukana Ylihärmän nuorisoseuran lisäksi Kauhavan elämänlaatupalvelut, Härmänmaan 4H-yhdistys, MLL:n Ylihärmän paikallisyhdistys sekä Ylihärmän kappeliseurakunta.

Lisätietoja:
Maaria Koivula-Talkkari, 040 7615644, maaria.kt@gmail.com
Hanna Keskinen, 050 3027766, h.keskinen@gmail.com

Lisätietoja ja kuvia näytelmistämme löytyy myös osoitteesta www.yliharmannuorisoseura.fi

Kuva: Prinsessa Ruusunen -näytelmästä vuodelta 2007.

Paljon nuorisoseuraväriä Nuori toimija -palkintojenjaossa

Allianssi jakoi ensimmäiset Nuori toimija -tunnustukset Helsingissä 10.10. Tunnustus on tarkoitettu kiitokseksi ja kannustukseksi aktiivisille nuorille sekä omalla toiminnallaan nuorten asemaa ja heidän hyvinvointiaan edistäneille aikuisille.

Nuori toimija -tunnustus jaettiin jopa neljälle nuorisoseuratoimijalle:

  • Luova lava -toiminta, Jyväskylä
  • Vuoksenniskan nuorisoseuran Irti-teatteri, Imatra
  • Karjalan Nuorten kansantanssiohjaaja Sini Hirvonen, Helsinki
  • Jokipiin Nuorisoseuran aktiivinuori Niko Luokkakallio, Kurikka


Nuori toimija -tunnustuksen saaja voi olla yhtä hyvin nuori tai vanha. Pääasia on, että tuoretta näyttöä nuorisotoiminnasta tai -työstä löytyy. Yksittäisten henkilöiden lisäksi voidaan palkita myös järjestöjä, hankkeita ja nuorten ryhmiä.

Muut Nuori toimija -tunnustuksen saajat: Ohjaamo Kotka; Muuttajat!-demokratiakasvatushanke ja Nuoret toimijat -ryhmä; Plan Suomi; Aktiivinuori Henrik Mattsson; Lippukunnanjohtaja Atte Jantunen, Reippaat Pojat ry, Jyväskylä; Aikuiskaveritoiminta, Luotolan Nuoret ry, Kemi; Aktiivinuori ja ohjaaja Hanne Mällinen, Siikajoki / Oulu. Muut tulevaisuusfoorumit ovat Seinäjoella 12.10., Mikkelissä 19.10. ja Kemissä 25.10.

Kuva: Irti-teatterilaisia Voltti-tapahtumassa kesäkuussa 2017. Kuvaaja Riina Tanskanen

Kultainen ansiomerkki Ilmajoen nuorisoseuran Kirsti Vallille

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt järjestön korkeimman ansiomerkin, kultaisen ansiomerkin, pitkäaikaiselle aktiivilleen ja kulttuurisen nuorisotyön edistäjälle Kirsti Vallille. Ansiomerkki luovutettiin sunnuntaina 8.10. Ilmajoen nuorisoseuran 135-vuotisjuhlissa.

Valli liittyi nuorisoseuroihin ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana vuonna 1968. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän ryhtyi ohjaamaan ryhmiä ja tekee sitä edelleen. Nuorisoseuroissa Vallista kasvoi aktiivinen kansalainen ja yhdistystoimija. Hän on toiminut luottamustehtävissä niin omassa nuorisoseurassaan, maakunnallisessa järjestössä kuin kuntapolitiikassakin. Hän on toiminut mm. oman nuorisoseuransa, Etelä-Pohjanmaan Kalevan piirin, Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran johtokunnissa monta 6-vuotiskautta. Tällä hetkellä hän on Ilmajoen kunnan varavaltuutettu. Vallille on myönnetty aikaisemmin järjestön kuparinen ja hopeinen ansiomerkki sekä vuonna 2001 Hermanskan arvonimi. Valli työskentelee koulunkäyntiohjaajana.

Kultainen ansiomerkki myönnetään Vallille hänen tinkimättömästä työstään seudun nuorten harrastusten ja kansalaisaktiivisuuden puolesta. Ilmajoen nuorisoseura tarjoaa noin sadalle lapselle harrastusmahdollisuuksia teatterin ja tanssin parissa. 

Ilmajoen nuorisoseuran 135-vuotisjuhla järjestettiin 8.10. Ohjelmassa nähtiin mm. Vallin ohjaaman lapsiryhmän tanssiesitys ja kuultiin Suomen Nuorisoseurojen pääsihteeri Antti Kalliomaan tervehdys.

Seurantalojen korjausavustusten haku on alkanut – jaossa myös erillisavustus kuntokartoituksiin

Seurantalojen korjausavustusten hakuaika on alkanut. Hakemukset on toimitettava Suomen Kotiseutuliittoon viimeistään 30.9.2017.

Seurantalojen korjausavustukset vuodelle 2018 ovat nyt haettavana. Seurantalojen korjausavustus on tarkoitettu seurantalojen kunnostamiseen, käytettävyyttä parantaviin korjauksiin sekä talojen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseen. Avustusta voi hakea yhteisö, joka omistaa vapaaseen kansalaistoimintaan tarkoitetun seurantalon. Seurantalojen korjausavustusta haetaan sähköisessä verkkopalvelussa.

Erillisavustus kuntokartoituksiin

Tänä vuonna on haettavana lisäksi seurantalojen kuntokartoituksiin tarkoitettu erillisavustus, jota jaetaan vähintään kahden seurantalon omistavan yhteisön muodostamille ryhmille. Erillistä avustusta kuntokartoituksiin haetaan Suomen Kotiseutuliiton sivuilla olevalla tulostettavalla lomakkeella.

Avustusten jakamisessa kiinnitetään huomiota talon kulttuurihistorialliseen arvoon sekä kansalaistoiminnan kokoontumistilojen tarpeeseen alueella. Ratkaisevassa osassa avustuksia myönnettäessä ovat hyvät korjaussuunnitelmat. Vuonna 2017 korjausavustusta myönnettiin 168 seurantalon omistavalle yhteisölle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Hakijoina oli 261 eri yhteisöä.

Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Avustusten myöntämisen edellytyksenä on, että opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa tarvittavat määrärahat. Avustusten myöntämisestä päättää Suomen Kotiseutuliiton hallitus Seurantaloasiain neuvottelukunnan lausunnon perusteella helmi-maaliskuussa 2018. Määräraha avustuksiin varataan valtion talousarviossa veikkausvoittovaroista.

Seurantalojen korjausavustusten hakeminen: www.kotiseutuliitto.fi

Lisätietoja:

Sanna Käyhkö, tiedottaja-hankesihteeri, Suomen Kotiseutuliitto
puh. (09) 612 63223, sanna.kayhko@kotiseutuliitto.fi

www.seurantalot.fi
twitter: @seurantalot

Järjestön uutiskirje 3/2017: Avustuksia jaossa | Näy harrastushaussa | Työkalupakki tukena

Nuorisoseurojen syksyn järjestökirje

  • Jaossa 100-500 € avustuksia tapahtumiin
  • Näy nuorisoseurojen harrastushaussa
  • Työkalupakki järjestötoimijoiden ja ohjaajien tukena
  • Tulevia tapahtumia: Tanssimania, Teatterilaiva, Nuorisoseurakokous
  • Tulevia koulutuksia: KNoppi-koulutukset, Luovat menetelmät, Vauvasirkus, Aktiivinen kansalainen

Lue uusin uutiskirje!

Järjestön uutiskirje ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa. Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisista seuratoiminnan asioista sekä tulevista tapahtumista ja koulutuksista. Tilaa järjestökirje!

Nuorisoseurakokous 2018 kutsuu oppimaan, kehittämään ja päättämään!

Kolmen vuoden välein järjestettävä Nuorisoseurakokous järjestetään Joensuussa perjantaista sunnuntaihin 28.-30.9.2018 hieman uudenlaisena. Koska isoon valtakunnalliseen kokoukseen on tylsä tulla yksin, ensi vuonna jokainen seura saa lähettää paikalle kaksi edustajaa. Ohjelmaan sisältyy kokouksen lisäksi paljon innostavia työpajoja, joihin saavat osallistua kaikki nuorisoseuratoimijat äänioikeudesta riippumatta.

Laita paikka ja aika kalenteriisi jo nyt!

Tarkemmat tiedot Nuorisoseurakokous-sivuilla.

Leiri on pienoisyhteiskunta: Luova lava -leireillä raikaa tanssi, teatteri ja musiikki

Kesällä leirit eri puolilla Suomea kokoavat yhteen tuhansia lapsia ja nuoria. Leirillä on hauskaa, saa uusia kavereita ja oppii uusia taitoja. Leirielämä on yhteiselämän sekä sääntöjen opettelua. Jokainen on riippuvainen ryhmästä ja ryhmä minusta. Leirillä saa vahvan kokemuksen yhteisöllisyydestä. Leirielämä on monimuotoista. Leirejä on harrasteleireistä telttaleireihin, vaellukselta päiväleireihin. Jokainen varmasti löytää itselleen sopivan ja mieluisan leirin.

Luova lava -päiväleirit ovat Nuorisoseurojen esittävien taiteiden toimintaa, jossa sisältönä on pääosin teatteri, tanssi ja musiikki. Lasten oma luovuus ja osallisuus ovat keskeisiä. Luova lava -leirille osallistumisen kynnys on matala – osallistujilla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta taiteen harrastamisesta.

Päiväleirit tarjoavat perheille ja lapsille helpon tavan leireillä. Yöksi tullaan kotiin ja aamulla uusiin seikkailuihin. Ohjelmat ovat monipuolisia. Teatterin, tanssin, musiikin, sirkuksen ja kuvataiteen lisäksi leikit ja pelit motivoivat yhdessä tekemiseen. Luova lava -leirit huipentuvat lasten tekemään Hetki taitelijana -esitykseen.

Leirejä ohjaavat ammattilaiset ja innokkaat vapaaehtoiset, jotka ovat koulutettu toimimaan leirin eri tilanteissa, niin myös Luova lava -leireillä. Ohjaajat huolehtivat leiriläisen fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Koti-ikävän sattuessa ohjaajan turvallinen syli ja juttelu auttavat sen yli seuraavaan leiriseikkailuun.

Leireillä saadaan kavereita ja solmitaan ystävyyssuhteita. Yhteistä köyttä kirjaimellisesti vetäessä naapurista voi tulla elämänikäinen kaveri. Ruokaa leireillä on vähintään riittävästi, sillä ulkoilma ja toiminta tekevät nälkäiseksi. Ja ruokailu on leirillä myös elämys.

Leirejä järjestetään yhteensä 42 kappaletta, 14 paikkakunnalla: Helsinki, Lahti, Jyväskylä, Joensuu, Imatra, Mikkeli, Kuopio, Rovaniemi, Pori, Ulvila, Vahanta, Mallusjoki, Ylistaro ja Härmänkylä. Kaikkien leirien lisätiedot löytyvät osoitteesta: nuorisoseurat.fi/toiminta/luova-lava.

Allekirjoittaneet lapsi- ja nuorisojärjestöt järjestävät vuosittain kymmeniä leirejä ja niille osallistuu kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria. Lisätietoa leireistä saa kunkin järjestön verkkosivuilta: Suomen Nuorisoseurat (www.nuorisoseurat.fi ja www.luovalavalapsille.fi), Kansallinen lastenliitto (www.lastenliitto.fi), Nuoret kotkat (www.nuoretkotkat.fi), Nuori kirkko (www.nuorikirkko.fi) Pinskut (www.pinskut.fi), Setlemettiliitto (www.setlemetti.fi), Vesaisten keskusliitto (www.vesaiset.fi).

Tutustu myös järjestöjen yhteiseen Lastenviikko-kampanjaan: www.lastenviikko.fi